Autourheilua Harrastin 2000-luvun alkupuolella hieman jokkista ja kisapäiväkirjaakin kirjoittelin, jonka pohjalta tein pienen muistelmakoosteen. Jokamiesluokka Jokamiehenluokka (tunnettu myös nimellä jokkis tai roskapönttöluokka) on 1970-luvulla perustettu pohjoismaisen rallicrossin edullisempi muoto, jossa autojen rakentamista pyritään hillitsemään autojen myyntipakolla. Myyntihinta on säännöissä määritelty ja se on pyritty pitämään niin pienenä, että se edellyttää itse rakentamista ja tekemistä. Sääntökirja määrittelee autoihin tietyt pakolliset ja pääasiassa turvallisuuteen liittyvät muutokset, jonka lisäksi se sallii tietyissä rajoissa auton suorituskyvyn parantamisen. Autojen minimipaino määritellään vetotavan sekä moottorin koon ja sijainnin perusteella. Kyläkisoista löytää edelleen perinteistä jokkishenkeä, mutta isommissa kisoissa autojen rakentamiskustannukset voivat olla todellisuudessa moninkertaiset sääntöihin nähden, joten säännöt eivät siinä mielessä pysty autojen tasavertaisuutta takaamaan. Sääntöjen määrittelemässä hinnassa pysymiseksi ei lähdetty etsimään mielenkiintoisinta autoa, vaan tarpeeksi tuore, mutta edullinen koppa, jota ei tarvitsisi olla jatkuvasti hitsaamassa ja jossa olisi valmiiksi kohtuulliset ajo-ominaisuudet. Lisäksi auton valintaan vaikutti se, että auton tuli olla etuvetoinen ja tarpeeksi hyljeksitty, ettei sitä kukaan kehtaa ostaa, vaikka se paremminkin liikahtaisi. Lada Samara täytti hyvin nämä vaatimukset. Etuvetoisuuden taustalla oli sen altavastaavana pidetty asema, mutta toisaalta myös parempi hallittavuus rymistelyssä. Takaveto on kieltämättä hauskempi, mutta jokkikseen se olisi ollut liian tylsä vaihtoehto. Vetotapa vaikuttaa käytännössä siihen, että etuvedolla yrität ohittaa kierrosten aikana edellä menevät, kun taas takavedolla yritetään ekassa mutkassa piikkipaikalle ja sitten pidetään paikka. Lada Samara "Evo 1" Auton moottorina säilytettiin alkuperäinen 1,5 litrainen, jonka viritystoimet ensimmäiseen kisaan olivat kaasuttimen vaihto pysty Weberiin sekä yhden äänenvaimentimen poisto. Ensimmäisen kisan jälkeen jäykistettiin moottorin kiinnityksiä ja turhia peltejä leikattiin vähemmälle. Toisen kisan jälkeen lisättiin kierrosluku- ja volttimittari, sekä säädettiin etupyörien kulmia. Kolmannen kisan jälkeen auton ulkomuoto näyttikin jo ajetulta, kisakavereiden vitsailusta huolimatta, eli hyvin ehti lähes vakiollakin autolla muiden vauhtiin ja tönittäväksi. Toiselle ajokaudelle autoon löytyi parempia renkaita sekä toimiva laturi. Myös kantta käytettiin sen verran pois, että saatiin hieman puristuksia lisää (milliköhän otettiin), samoin kaasutin vaihtui Solexin sivuimuihin ja jousitusta pudotettiin noin 60 mm. Rengastukseksi vakiintui melko pian eteen Marangoni Trio 175/70R13 ja taakse Fulda 165/70R13. Kisapunnituksessa auton painoksi ilmoitettiin 772 kg, mikä oli reilusti yli sääntöjen salliman minimipainon tälle moottorille ja vetotavalle. Lähtöpaino oli kuitenkin 920 kg, eli kevennystäkin oli tapahtunut. Koska auton koriin ei tehty kuin pakolliset vahvistukset, niin kori oli toisen kesän jälkeen siinä kunnossa, että tilalle päätettiin rakentaa uusi koppa ja tämä yksilö laitettiin paaliin. Lada Samara "Evo 2" Toinen Samara tuli rakennettua sen perusteella mitä ensimmäisen perusteella oli hyväksi havaittu, mutta koriin lisättiin säännöissä sallittuja vahvikkeita. Alkuperäinen 1,3 litrainen moottori vaihdettiin 1,5 litraiseen ja imupuolesta vastasi tässäkin Solexin sivuimut. Autosta tuli ihmeen siisti, vaikka lähes kaikki osat olivat Samaran omaa tai jostain romuttamoon matkalla olleesta autosta. Esimerkiksi FSO Polonezin kierroslukumittari sopi Samaran oman nopeusmittarin paikalle, jolloin mittaristo säilyi yhtenä pakettina. Koska edellinen auto jäi turhan painavaksi, tehtiin tässä reilumpia kevennyksiä, mm. varapyöräkotelon poistamisella. Myös auton alkuperäinen polttoainetankki korvattiin pienemmällä, mikä oli toteutettu jossain vaiheessa myös "Evo 1":n kohdalla. Puntarille ei kisoissa päästy, joten painosta oli vain omia arvailuja. Lada Samara "Evo 3" Koska Samara osoittautui autoksi, jolla sai ajaa rauhassa vaikka A-finaaliin, ilman että se herätti kenessäkään ostohaluja, niin kolmannesta aihiosta uskalsi jo satasen maksaa. Auto oli ajettu noin 100 tkm ja ikää sillä oli alle 10 vuotta, joten kyseessä saattoi olla tuorein jokkisauto tuohon aikaan. Moottorina toimi alkuperäinen 1,5 litrainen ruiskukone, eikä sille mitään isompaa haluttu tehdä. Auton lähtöpaino oli lähes tuhat kiloa ja korista löytyi mm. sivuturvapalkit, jotka toivat tukevuutta, mutta nostivat painoa. Kevennystä haettiin takaovien sisäpeltien, varapyöräkotelon, konepellin ja takaluukun kevennyksillä. Polttoainetankki pidettiin alkuperäisenä, joten autoa ei tarvinnut tankata edes jokaisen kisan välillä. Takapuskuri näytti olevan etuvedossa pakollinen varuste, vaikka lahjakkaasti Samaran kyljetkin opittiin rusikoimaan kun peräpelti ei taittunut Volvoa pienempien töniessä. Tämä oli ainoa Samara, mikä kävi kaupan muillekin. Ostin sen kuitenkin takaisin siinä kohtaa, kun olin jo luopumassa koko jokkisharrastuksesta ja työn alla oli KRC/SS luokan kortilla varustettu Fiat 127, josta olisi jo jonkinlaisen ratakulkineen saanut tehtyä. Jonkun kisan tällä vielä tuossa kohtaa ajoin ja varsin Volvomaisella tyylillä, sillä kori tuntui kestävän samanlaista jyräämistä. BMW 700 LS Takamoottoriset Fiatit hallitsivat jokkiskisoja sen verran reilusti, että takatuupparin rakentaminen oli ollut itselläkin mielessä, vaikka myyntipakon vuoksi siinä ei taloudellista järkeä ollutkaan. Koska Fiatit olivat aivan liian herkkiä tarttumaan muiden ostohaaviin, niin katseet olivat enemmän NSU Prinz ja BMW 700 malleissa, joita sai kisoista hieman helpommin ostettua. Myös takatuuppari Skodasta itse rakentaminen kävi mielessä. SM kisoissa sattui samaan lähtöön BMW 700, mikä näytti horisonttiin kadotessaan niin hyvältä, että oli pakko vilkaista uudestaan sopukaupalla myynnissä ollutta Bemua ja kaupathan siitä tuli. Auto oli siis alunperin Do Diin Racing Teamin rakentama ja heidän nettisivulla auton kerrottiin löytyneen Töysästä ja alustan olleen pahoin ruosteessa. Auton eteen oli nähty melkoisesti työtä, sillä siihen on mm. rakennettu pohja uusiksi, korjattu lokasuojat, asennettu Fiat 127:n turvakaaret, vaihdettu VW Transporterin laatikko, siirretty ohjausta n. 40 cm ja vaihdettu kuplan polkimet. Moottorina oli ollut Lancian Twincam, mutta sitä ei kauppaan kuulunut. Autolla oli ehditty ajaa vain kaksi kisalähtöä, joten koppa näytti paremmalta kuin Samara ekan kisan jäljiltä. Hammastangon kanssa oli askartelua, jotta keula saatiin laskettua takas alas ja ohjaus kuntoon. Moottoriksi istutettiin vakio Samaran kone ja testikierrosten jälkeen ohjaus todettiin toimivaksi, eikä ajettavuudessakaan ollut isompaa vikaa. Testien jälkeen muutettiin hieman penkin kiinnitystä, vaihdettiin raidetangon päät, vedettiin uusi väri pintaan ja tehtiin pientä yleisilmeen siistimistä, jonka jälkeen pääsi kokeilemaan kisavauhtia. Ekasta kisasta tuli kuitenkin, hyvistä ennakkofiiliksistä huolimatta, myös viimeinen. Auton ajettavuus kisavauhdissa oli varsin holtiton ja taka-akseli vääntyi pienestä hypystä, jonka myötä ajot oli siltä päivältä ohi. Etu- ja takavedon ero on näemmä siinä, että etuvedolla voi ajaa useammankin lähdön kieron taka-akselin kanssa (nimim. "kokemusta on"), mutta takavedolla se ei selvästikään onnistu. BMW löysi uuden kodin Porista ja tuskin tämäkään olisi kunnon moottorilla itsellä pysynyt, sillä sain siitä myynnin jälkeen useita tiedusteluja, että olisiko auto myynnissä tai tietoa sen nykyisestä sijainnista. Huhujen mukaan auto olisi vielä pitkänkin ajan jälkeen liikkunut Samaran koneella, mutta ilmeisemmin hieman piristettynä. Bemari oli ehdottomasti mielenkiintoisin jokkisautoni ja vastaava museokuntoinen Bemu olisi ollut makea aihio Historic Race Roadsport luokkaan. Harmi vain, että nuo moottoriradat sijaitsevat niin kaukana, ettei ratakaluston tekemisessä ollut hirveästi mieltä. Lada Samara "Evo 2.5" "Evo 2" jatkokehityksen nimesin 2.5:ksi, sillä auto oli sama, mutta tekniikkaan tehtiin tässä kohtaa isompaa päivitystä. Tontille oli kertynyt pari Opelia, joista toinen oli 20NE + F16 ja toinen 16SV + F13 paketilla. Pienen tutkailun jälkeen tuli todettua, että F13:n vetoakselit sopivat suoraan Samaran napoihin, kun taas F16:n vetoakselit olivat hieman pidemmät ja eri booreilla. Sovitustyön vähentämiseksi päädyimme ottamaan laatikon ja vetoakselit 1.6 litraisesta Kadetista, vaikka "Isolohkoisen" moottorin sovittaminen F13 laatikkoon teetti toki hieman työtä, esim. vauhtipyörä piti ottaa pienemmästä laatikosta ja sorvata sopivaksi. Helpoin vaihtoehto olisi ollut "pikkulohkoinen" 1.8 litrainen, josta olisi saanut tehoa varmasti lähelle saman kuin kaksilitraisestakin, mutta kun kyseessä oli budjettiluokka, niin autot rakennettiin niillä osilla, mitä tontilla oli. Myös vaihteensiirtomekanismi saatiin tehtyä Kadetin vaihteensiirron osia hyödyntäen. SM-kisoissa punnitus näytti auton painoksi 775 kg, mikä oli jo varsin lähellä sääntökirjan minimipainoa kaksilitraiselle etuvedolle. En muista mistä mittaus (vai laskelma?) oli peräisin, mutta auton kiihtyvyys 0-100 km/h olisi ollut tuon muistiinpanon mukaan 9s ja huippunopeus 170 km/h. Oliko Kemoran vai SM kisojen jälkeen, sekin jäi laittamatta ylös. Muut kisa-aihiot Yli jääneistä osista rakennettiin myös E-koppainen Opel Kadett, Samaran 1,5 litraisella tekniikalla, mutta tällä en ehtinyt itse yhtään kisalähtöä ajamaan. Tämäkin meni kaupan muille, olihan se kuitenkin päällepäin Opel, eikä Samara. Tämä oli ainoa omista etuvetoisista, joihin kokeiltiin hitsilukkoa. Yksi Fiat (Seat) 850 tuli purettua ja alkuun visiona oli lähinnä Historic Roadsport luokan kulkine, mutta purkamisen jälkeen auto tuli myytyä jokkisaihioksi muille. Vaikka kori itsessään oli todella laho, niin siinä oli hyviä pisteosia, joita päätyikin muutamaan museointiprojektiin. Lisäksi tuli ostettua KRC/SS luokan kortilla varustettu Fiat 127 rullaavana, johon vaihtui Opelin tekniikka, mutta tämäkin jatkoi matkaa uudelle omistajalle, ennen kuin sillä ehti itse varsinaisesti ajamaan. Saavutukset Samaran oma tekniikka riitti kyläkisoissa lähtövoittoihin ja kokonaiskilpailun paras sijoitus oli viides sija. Ajamalla olisi tullut eräässä Raahen kisassa ykköspystikin, mutta A-finaalissa joltain Opel kuskilta meni hermot Ladan takana ja hän ajoi mutkassa täysiä päälle, tuhoten siihen molempien ajot. Kisan jälkeen riitti kuitenkin ihmettelijöitä Samaran konepellin alla, sen verran taisi Samara A-finaalissa yllättää. Kyläkisojen pistesaldo ylitti SM-karsintarajan, mikä oikeutti osallistumaan SM kisoihin ja kun kisat ajettiin Alastaron moottoriradalla, niin sinnehän oli lähdettävä, vaikka siirtyminen Opelin tekniikkaan oli vielä vaiheessa. Tekniikan kanssa oli sen verran ongelmia, ettei kisasta tullut sijoitusta, joten kisan saavutukseksi pitää kirjata lähtövoitto Porsche 924:stä. Ei tosin huono sekään, kun vertaa autojen potentiaalia.